Väri-ilosukat

Syksyllä tein tämän blogin aloituspostauksessakin vilahtaneet väri-ilosäärystimet pienistä lankanyttyröistä, jotka vain solmin pötköksi ja kerin yhdeksi keräksi. Tekniikka oli huippuhauska, tosi koukuttava ja säärystimet aivan ihanan pirteät yhtä hyvin lenkkipolulla kuin ihmisten ilmoillakin. Nyt en kuitenkaan ole pitkään aikaan niitä pitänyt koska käytän talvikengissä villasukkia, ja huvitti saada jotain muuta yhtä väri-iloista käyttöön. Päätin tehdä unisukat ja opetella siinä samalla ranskalaisen kantapään.

Näissä sukissakin siis lankana seiskaveikan tapaisia lankoja pieninä, 1-6 gramman painoisina jämä- tai purkukerinä (joskus sen kokoisia nimittäin erottelin syrjään sillä perusteella että oman jalkani kokoisten palatossujen yhteen palaan tarvitaan noin 7 grammaa seiskaveikkaa) ja kolmosen puikoilla tikuttelin menemään. Toisesta sukasta tuli tietenkin kivempi kuin toisesta vaikka värit on melkein samat molemmissa.


Ranskalainen kantapää ei hurmannut. Paitsi että se oli vaikeampi tehdä, lopputulos tuntuu jalassa jotenkin luisulta. Palaan kiireesti vanhan kunnon laatikkokantapään helmoihin, mutta tästä kokeilusta sain sentään innoituksen harkita entistä useammin sileäneuleista versiota siitä.


Eiköhän nämä luisut kantapäät kuitenkin nukkumistarkoituksessa palvele vallan hyvin. Lukuisten langanpäiden pujottelu sukkien sisäpuolelle antaa myös aiheen olettaa että nämä kestävät varmaan ainakin sen tuhannen ja yksi yötä. Ehkä ne jalassa jopa näkee iloisen värikkäitä unia.



En ole muuten aiemmin pitänyt Novitan puikkoja juuri minään, mutta nyt olen aivan ihastunut kyseisen firman värillisiin alumiinipuikkoihin jommoiset ostin syksyllä siis juurikin koossa 3 mm. Puikot olivat uutena nihkeät ja luulin jo ostaneeni sutta ja sekundaa, mutta sittemmin kun sain ne sisäänajettua, ne ovat olleet juuri parahultaiset: ilo silmälle, sopivan liukkaat ja kärjet ovat miellyttävän muotoiset. 

Unisukista vapautuneet novitalaiset valjastin heti uuteen projektiin. Koko alkutalven on lenkkipolkuni varrella roikkunut puun oksassa pariton lapanen. Joulun alla otin sen lopulta huostaan ja tänään muistin nakata villapyykkisatsin mukaan. On nimittäin ollut jo vuosia haaveissa tehdä itselle perinteiset tähtilapaset, mutta aina se on jäänyt aikeeksi muunmuassa syystä että olen ollut epävarma sopivasta silmukkamäärästä. Tämä löytölapanen oli sopivan kokoinen joten se saa nyt toimia mallina. Värejä ei sattunut olemaan ihan sellaisia mitä olisin halunnut mutta ehkä reipas sinivalkea on klassikko joka toimii aina. Tai ainakin sopii viikonlopun lätkätunnelmiin.


Kommentit