Alkuvuosi on tuntunut pitkältä. Johtuu varmaan siitä että elämä on ollut kaiken aikaa jonkinlaista tunnustelua. Sen ihmettelyä, mitä oikein tuleekaan tapahtumaan seuraavaksi.
Mitä minulle kuuluu, kuinka jaksan, olenko vielä väsynyt, mitä pitäisi tehdä että voisin hyvin? Olisiko nyt hyvä aika aloittaa opinnäytetyö, ottaisinko vastaan tarjotun aiheen?
Kuinka paljon lapseni tarvitsevat minua, mitä voin tehdä auttaakseni heitä heidän haasteissaan? Onko parempi että otan aikaa itselleni ja perheelle vai tarvisinko kuitenkin uusia haasteita? Haluaisinko käyttää aivojani vai sittenkin tehdä vain jotain yksinkertaista?
Välillä on tuntunut että kaikki on ihan sekaisin, kaikki on niin vaikeaa, niin monimutkaista, niin hullua, epäreilua ja ennen kaikkea ennalta arvaamatonta.
Onneksi voi sentään aina kutoa. Ja hakata halkoja. Nauttia siitä että johonkin pystyn, jotakin osaan ilman sen kummempaa miettimistäkin. Iloita siitä että kaaoksesta voi saada aikaan kauneutta ja järjestystä.
Että jämälankasutturoista ja vanhoista huononmallisista neulomuksista voi luoda uutta ja käyttökelpoista, että ensi kesänä omenapuille riittää aurinkoa kun nelja suurta koivua on poissa.
En ottanut vastaan oppariaihetta, mutta töitä olen hakenut. Edelleen mennään selkä edellä niin ettei yhtään tiedä mitä huomenna tapahtuu, mutta eikö elämä aina vähän sellaista olekin? Jotenkin kierolla tavalla nautin nyt tästä epidemian aiheuttamasta poikkeustilasta yhteiskunnassa - se sentään vie edes vähän huomiota pois oman elämäni poikkeustilasta ja asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Sukat on kaikki alkuvuonna valmistuneita. Kahdet niistä, valkopohjaiset ohuet unisukat ja paksut harmaat saapassukat, olen aloittanut jo vuosia sitten. Joskus jotain vain jää roikkumaan keskeneräisenä ja unohtuu kun into loppuu, mutta on sentään hienoa kun sitten edes vuosien päästä saa ne rykäistyä valmiiksi.
Sinisävyiset pitkät sukat aloitin tammikuussa opinnäytetyöasioiden äärellä ja itselleni ne kyllä ensin tarkoitin, mutta lopulta niistä tulikin liian tiukat eikä värityskään sitten kuitenkaan oikein kolahtanut, joten päätin että ne joutaa lahjoittaa jollekin jolle ne sopivat paremmin. Sukkien kanssa kävi siis vähän samoin kuin sen oppariaiheenkin, haha.
Helpot kirjoneulesukat aloitin Novitan ohjeen inspiroimana. Jos edelliset olivat opparisukat niin nämä ovat sitten varmaankin työnhakusukat. Monesti se vaan on juuri niin että johonkin haastavaan hommaan keskittymistä helpottaa pieni luovuustuokio eriväristen lankojen ja uuden mallin parissa.
Lankoina käytin seiskaveikan vahvuisia jämiä, joitakin ohuita lankoja kaksinkertaisena sekä päävärinä valkeaa purkulankaa. Malli oli hauska tehdä ja jämälankojen hyödyntämiseen mitä ihanteellisin. Sukista tuli iloiset ja varsin lämpimät ja samalla mallilla syntyisi varmaan myös kivat lapaset.
Aika huikeaa tämä maaliskuun valo! Ja luntakin on taas sen verran että pääsee hiihtämään. <3
Kommentit
Lähetä kommentti