Jouluiloa


Ihanaa pitkästä aikaa ehtiä tehdä jouluasioita kaikessa rauhassa! Kolme edellista joulukuuta ovatkin olleet täynnä deadlineja, joten rauhallisempi joulu tulee tarpeeseen. 


Ei voi mitään mutta minulle joulussa on parasta se, kun se pikku hiljaa hiipiellen lähestyy. Oikean joulumielen saattaa ensimmäisen kerran tavoittaa jo elokuussa, sitten ehkä toisen kerran lokakuussa, mutta valitettavasti se usein varsinaisen joulun tiimellyksessä pakenee ja piiloutuu. Onneksi tänä vuonna ehdin nyt ihan luvan kanssa kotoilla ja fiilistellä joulujuttuja jo ennen joulua enkä vasta välipäivinä, kun tunnelma on jo väjehtynyt ja ilmaisjakelut täynnä rakettimainoksia.

Eilen leivottiin lasten kanssa pipareita uudella reseptillä. Tämä olikin kiva ohje. Taikina oli mukava valmistaa ja rakenteeltaan sileää ja hyvin kaulittavaa. Suosikkimallini kuusikin onnistui hyvin: ei katkennut latvasta eikä paisunut uunissa muodottomaksi. 


Aavistuksen lisää makua jäin kyllä kaipaamaan... Taidan seuraavaan erään lisätä mausteiden määrää - tai josko laittaisin hieman suolaa taikinaan? Ja pitäisiköhän perunajauhoja olla hieman vähemmän - aiheuttavatko ne osaltaan sitä mauttomuutta?

Ja ja ja.

Tämä on niin tätä aina mulla että kaiken voisi ehkä tehdä vielä vähän paremmin. Milloin viimeksi olen ostanut jonkun reseptin tai käsityöohjeen ihan semmoisenaan? Ja juuri tässä asenteessako piilee perimmäinen syy uupumiseeni...

Koululla on vielä tämän viikon kierrätyshenkinen lahjapakettikeräys vähävaraisten joulujuhlaan. Huvittelin yhtenä päivänä ihan keskenäni askartelemalla kierrätyshenkisiä pakettikortteja. Tässä nyt ei sinänsä ole mitään poikkeuksellista: tämmöisiä on tehty meillä muutenkin vuosikaudet vanhoista lahjapapereista ja kartonkipakkauksista.



Lahjakeräystä varten tuli paketoitua monenmonta paria käyttämättömiä käsineitä ja sukkia sekä lapsilta tarpeettomiksi jääneitä, hyväkuntoisia pelejä ja kirjoja. Tämä oli niin hauskaa että ihan tunsin syyllisyyttä: onko nyt niin että minä itse tässä vain hyödyn kun saan komeroista pois tarpeetonta tavaraa? Autuaampi antaa kuin ottaa - siis ominko nyt itselleni puhdasta antamisen iloa jonkun vähäosaisemman kustannuksella? Mahtaako pakettien sisältö oikeasti ilahduttaa ketään?


Kaikki lahjat sinänsä olivat hyviä ja sellaisia joista voisin kuvitella jonkun ilahtuvan - kysymys on vain siitä, sattuvatko ne päätymään sopivalle vastaanottajalle.

Yeah, it's hard to be a tonttu.

Päätin että se asia ei ole minun päänsärkyni - keräyshän ei ole minun oma keksintöni eikä pakettien jakaminen minun vallassani. Kyseessä on siis vain jokseenkin harmiton, win-win -tyyppinen juttu josta saakin iloita.

Miltähän tuntuisi olla ihminen joka ei mieti kaikkea niin tarkkaan?

Kommentit